PuruvedenKierros palkitut 2012

14.12.2012


PURUVEDEN KIERROKSEN PALKITSEMISTILAISUUS 14.12.2013

Vuonna 2006 käynnistyi ensimmäinen Puruveden Kierros. Tänä vuonna oli siis seitsemäs kerta, kun kierrokselle osallistujia palkittiin. Kierroksen ideoijana ja isänä toimi seitsemän vuotta sitten Harjun Portin Terho Kaskinen. Terho on toiminut kilpailusarjan kantavana voimana kaikki nämä vuodet tukenaan paikalliset seurat Punkaharjun Urheilijat, Pellossalon Nousu ja Punkaharjun Ponsi. Seurojen vastuulle on jäänyt kilpailujen käytännön järjestäminen ja osallistumismaksut ovat menneet suoraan seurojen toiminnan pyörittämiseen. Punkaharjun

urheilijoiden puheenjohtaja Veijo Laukkanen tuumaa, että kierros on seuralle erittäin tärkeä ja näkyvä osa, jolla voidaan toteuttaa seuran perustarkoitusta.

Kilpailusarjan runko on säilyttänyt alkuperäisen muotonsa suunnistusta lukuun ottamatta, joka jätettiin tämän kuluneen vuoden kierrokselta pois. Kierroksen yhdistävänä tekijänä on luonnon kaunis Puruvesi ja sen ympäristö. Terho Kaskinen painottaa kierroksen liikkumiseen aktivoivaa vaikutusta ennemmin, kuin totista kilpaurheilua.

Vuoden 2012 Puruveden kierroksella oli yhteensä 384 kilpailusuoritusta. Parhaimpana vuonna urheilusuorituksia on kertynyt lähes 800. Vähintään neljään osakilpailuun (koko kierros 5) osallistuneiden joukosta katsotaan vuosittain palkittavat henkilöt. Vuoden 2012 palkittavat ovat:

Naisten sarja: Sari Lepo Savonlinna (hiihto 2., luistelu 1.,soutu 1., pyöräily 7., juoksu 2.)

M-yleinen: Taisto Sinkkonen PuU (hiihto 4., luistelu 1.,pyöräily 76., juoksu 11.)

M40: 1) Heikki Puurtinen SavJyry (hiihto 1., luistelu 1.,soutu 3., pyöräily 53., juoksu 3.);

2) Rauno Suomalainen KasRak (hiihto 2.,luistelu 2., soutu 1., pyöräily 78., juoksu 6.);

3) Petri Kosonen KasRak (hiihto 6., luistelu 3., soutu 1., juoksu 7.)

M50: 1) Kari Hyvänen Ikonniemi (hiihto 2., luistelu 1.,soutu 6., juoksu 3.);

2) Veijo Laukkanen PuU (hiihto 4., luistelu 5., pyöräily 76., juoksu 6.);

3) Lauri Kekäläinen HarjunPortti (hiihto 6., luistelu 8.,soutu 3., juoksu 7.)

M60: Erkki Jantunen (hiihto 1., luistelu 2., soutu 4.,juoksu 8.)

Yritysten haastesarjan voiton otti KasRak. Yritysten haastesarjaan otettiin käyttöön kiertopalkinto ja sen toivotaan tulevaisuudessa kiertävän monen yrityksen palkintokaappiin. Terho Kaskinen painottaa voimakkaasti liikunnan tärkeyttä ja haastaa muita yrittäjiä ja yrityksiä haastamaan oman henkilöstönsä kierrokselle mukaan.